7.6.2017

Perustelut

Rikesakon määräämistä koskevan menettelyn käynnistyminen

1. Poliisin suorittamassa automaattisessa liikennevalvonnassa oli 31.8.2014 Parkanossa havaittu nopeusrajoitusta osoittavan liikennemerkin noudattamatta jättäminen eräällä henkilöautolla. Sisä-Suomen poliisilaitos oli 2.9.2014 antanut ja lähettänyt liikennerikkomuksen johdosta rikesakkomääräyksen A:lle, joka ei ollut sitä vastustanut.

Hakemus Korkeimmassa oikeudessa

2. A on toimittanut 30.11.2015 Korkeimpaan oikeuteen hakemuksen menetetyn määräajan palauttamiseksi. A on lisäksi vaatinut rikesakkomääräyksen purkamista, koska hän ei ollut ajanut automaattisen liikennevalvonnan pisteessä Parkanossa 31.8.2014 ylinopeutta omistamallaan henkilöautolla. Autoa oli tuolloin kuljettanut hänen tyttärensä. Vielä A on vaatinut valtion velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa, koska hänellä ei ole ollut mahdollisuutta saada asiaansa käsitellyksi ilman oikeudenkäyntiasiamiestä.

Sovellettava laki

3. Rikesakko on määrätty ja annettu tiedoksi A:lle rikesakkomenettelystä annetun lain (66/1983) nojalla. Tämä laki on kumottu 1.12.2016 voimaan tulleella lailla sakon ja rikesakon määräämisestä (754/2010). Korkein oikeus toteaa, että A:n hakemusta on viimeksi mainitun lain 42 §:n siirtymäsäännöksen mukaisesti arvioitava rikesakkomenettelystä annetun lain nojalla.

Menetetyn määräajan palauttaminen

4. Kysymyksessä oleva, 31.8.2014 tehtyä rikkomusta koskeva rikesakkomääräys on annettu postin kuljetettavaksi 2.9.2014. Rikesakkomenettelystä annetun lain 13 f §:n (59/2006) mukainen määräaika rikesakon vastustamiselle on päättynyt 9.10.2014.

5. Rikesakkomenettelystä annetun lain 13 i §:n (59/2006) mukainen menetetyn määräajan palauttamista koskeva hakemus oli tehtävä käräjäoikeudelle yhdeksän kuukauden kuluessa rikkomuksen tekopäivästä. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun mukaista menetetyn määräajan palauttamista on puolestaan luvun 18 §:n 1 momentin nojalla haettava 30 päivän kuluessa luvun 17 §:ssä tarkoitetun esteen lakkaamisesta ja viimeistään vuoden kuluessa siitä päivästä, jona määräaika päättyi.

6. A ei ole tehnyt menetetyn määräajan palauttamista koskevaa hakemustaan laissa säädetyssä määräajassa. Vaatimus menetetyn määräajan palauttamisesta on siten jätettävä tutkimatta.

Rikesakkomääräyksen purkaminen

7. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen. Luvun 16 §:n mukaan myös lainvoimaiseen tuomioon rinnastettava muu oikeudellinen ratkaisu voidaan luvun säännösten nojalla purkaa.

8. Sisä-Suomen poliisilaitoksen lausumasta ja sen oheen liitetystä automaattisen valvontakameran kuvasta käy ilmi, että auton kuljettaja oli ollut nuorehko nainen. A on toimittanut Korkeimmalle oikeudelle tyttärensä tunnustuksen, jossa tämä on ilmoittanut olevansa valvontakameran kuvassa ollut, autoa kuljettanut henkilö.

9. Rikesakon määräämisen jälkeen esitetyn selvityksen perusteella on selvää, ettei A ole kuljettanut liikennerikkomukseen 31.8.2014 käytettyä autoa. Koska rikesakko on kuitenkin määrätty ja annettu tiedoksi A:lle, rikesakkomääräys on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan nojalla purettava.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

Sovellettavat oikeusohjeet

10. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan, jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään, jätetään tutkimatta tai jää sillensä, valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

11. Ennakkopäätöksessään KKO 2002:62 Korkein oikeus on mainitun lainkohdan nojalla velvoittanut valtion korvaamaan hakijalle rangaistusmääräyksen purkamisesta aiheutuneet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut katsottuaan uuden selvityksen perusteella, ettei hakija ollut syyllistynyt siihen tekoon, jota rangaistusmääräys koski. Korkeimman oikeuden mukaan syyttäjän rangaistusvaatimus oli katsottava tulleen hylätyksi, kun tuomitulle annettu rangaistusmääräys oli tämän hakemuksesta purettu.

12. Mainitun ratkaisun jälkeen 31.12.2005 voimaan tulleella lailla (666/2005) oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:ään lisätyssä 3 momentissa säädetään, että ylimääräistä muutoksenhakua koskevassa asiassa velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut on määrättävä pykälän 1 ja 2 momentin mukaisesti, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Tällä tarkoitetaan sitä, että ylimääräisessä muutoksenhaussa noudatetaan lähtökohtaisesti samanlaista kulujen korvausvelvollisuutta kuin säännönmukaisessa muutoksenhaussa, jollei erityisestä syystä ole aihetta poiketa säännönmukaista muutoksenhakua vastaavasta kuluvastuusääntelystä.

13. Mahdollisuutta poiketa erityisestä syystä pääsäännön mukaisesta kuluvastuusta on perusteltu oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 3 momentin esitöissä sillä, että esimerkiksi kantelu- tai purkuhakemuksen hyväksymiseen johtavat syyt voivat olla kovin erilaiset, ja muutoksenhaun kohteena oleva ratkaisu saatetaan joutua purkamaan tai poistamaan asianosaisista kokonaan riippumattomastakin syystä. Kuluvastuuta arvioitaessa tuleekin voida tarvittaessa ottaa huomioon paitsi ratkaisun lopputulos myös asian laatu ja ratkaisun perusteet. Tästä syystä kuluvastuusäännöksen on riittävästi mahdollistettava tapauskohtaisten olosuhteiden joustava huomioon ottaminen (HE 9/2005 vp s. 20).

Korkeimman oikeuden arviointi

14. Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n mukaan valtio on velvollinen korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut syyttäjän syytteen tultua hylätyksi. Edellä mainitussa ratkaisussa KKO 2002:62 syyttäjän antaman rangaistusmääräyksen purkaminen uuden näytön osoitettua vastaajan syyttömäksi on rinnastettu syytteen hylkäämiseen. Koska rikesakon määrää poliisimies tai muu valvontaa suorittava virkamies eikä syyttäjä, asiassa on arvioitava, voidaanko rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:ää tulkita laajentavasti siten, että valtio voidaan velvoittaa korvaamaan hakijan oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa myös purettaessa rikesakko.

15. Rikesakko on euromäärältään kiinteä sakkoa lievempi varallisuusrangaistus. Ennen 1.12.2016 voimassa olleen rikoslain 2 a luvun 9 §:n 1 momentin (641/2009) mukaan rikesakko voitiin säätää seuraamukseksi virallisen syytteen alaisesta rikkomuksesta, josta säädetty ankarin rangaistus oli sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Sanotun luvun voimassa olevan 8 §:n mukaan rikesakko säädetään lailla eräiden rikkomusten ainoaksi rangaistukseksi.

16. Korkein oikeus toteaa, että vaikka rikesakko on rangaistusmääräyksellä tuomittavaa sakkoa lievempi rangaistus, se voi tapauskohtaisesti johtaa suhteelliseen ankaraan seuraamukseen, kuten tässä tapauksessa, jossa rikesakkoon johtanut rikkomus yhdessä A:n muiden liikennerikkomusten kanssa johtaisi ajokieltoon. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että yhdenvertaisuusnäkökohdat puoltavat rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n laajentavaa tulkintaa. Sitä osaltaan puoltaa myös se A:n viittaama seikka, että muun hakijan kuin viranomaisen on käytettävä oikeudenkäyntiasiamiestä tai -avustajaa Korkeimmassa oikeudessa tuomion purkamista koskevassa asiassa. Asiamiehelle tai avustajalle maksettavan palkkion jääminen hakijan vastattavaksi tilanteessa, jossa rikesakkomääräys hänen syyttömyyteensä perustuen puretaan, voi nimittäin tapauskohtaisesti johtaa suhteettoman ankaraan taloudelliseen seuraamukseen hakijalle. Näin ollen on perusteltua pitää lähtökohtana sitä, että hakijalla on oikeus oikeudenkäyntikulujen korvaukseen valtion varoista myös silloin, kun poliisin antama rikesakkomääräys puretaan Korkeimmassa oikeudessa uuden selvityksen osoitettua hänet syyttömäksi rikkomukseen.

17. Seuraavaksi on vielä arvioitava, onko asiassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 3 momentissa tarkoitettuja erityisiä syitä poiketa edellä todetusta lähtökohdasta.

18. Lainkohdan sanamuodosta ei ilmene, minkälaiset seikat voivat tulla kysymykseen erityisinä syinä poiketa säännönmukaisesta kuluvastuusta. Edellä kuvatuissa lain esitöissäkin on ainoastaan viitattu tilanteeseen, jossa ratkaisu puretaan asianosaisista kokonaan riippumattomista syistä, ja mainittu erityisiä syitä harkittaessa huomioon otettavina seikkoina asian laatu ja ratkaisun perusteet. Tässä lainsoveltamistilanteessa kysymyksessä olevaa avointa, tuomioistuimelle runsaasti harkintavaltaa jättävää säännöstä on perusteltua arvioida oikeudenkäyntikuluvastuun jakautumista koskevien yleisten periaatteiden nojalla.

19. Perusperiaatteena riita- ja rikosasioissa on, että asian voittaneella asianosaisella on oikeus saada korvatuksi kohtuulliset oikeudenkäyntikulunsa kokonaan. Periaate ilmenee muun muassa tässä asiassa sovelletusta, kohdassa 10 kuvatusta rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 1 momentista. Sanotusta periaatteesta on kuitenkin useita poikkeuksia. Esimerkiksi asianosaisen menettely, josta on aiheutunut tarpeeton oikeudenkäynti, voi olla perusteena sille, ettei asian voittaneella asianosaisella ole lainkaan oikeutta saada kulujaan korvatuksi.

20. Rikosoikeudenkäyntimenettelyn osalta tällaisesta poikkeuksesta säädetään rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 2 momentissa. Sen mukaan oikeudenkäyntikulujen korvausta ei tuomita vastaajalle, joka valheellisella tunnustuksella tai muuten tahallisesti on antanut aiheen syytteen nostamiseen. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä oli ehdotettu, ettei korvausta tuomittaisi vastaajalle, joka on esitutkintaa vaikeuttamalla tai muulla siihen rinnastettavalla tavalla antanut aiheen syytteen nostamiseen (HE 132/1997 vp s. 67). Lainkohta säädettiin kuitenkin lakivaliokunnan ehdottamassa muodossa, koska rikoksesta epäillyllä on oikeus vaieta ja kieltäytyä auttamasta rikostutkijoiden työtä eikä hänellä ole esitutkinnassa toimimis- tai myötävaikuttamisvelvollisuutta (LaVM 17/1997 vp s. 8).

21. Korkein oikeus toteaa, ettei tässä asiassa ole käsillä sellaisia lakivaliokunnan mietinnössä tarkoitettuja, itsekriminointisuojaan liittyviä seikkoja, jotka olisi otettava huomioon oikeudenkäyntikuluvastuun jakautumista harkittaessa. Korkein oikeus katsoo, että erityisenä syynä poiketa kuluvastuuta koskevasta pääsäännöstä voidaan tällaisessa tilanteessa pitää hakijan huolimatonta menettelyä tai laiminlyöntiä, jonka seurauksena hän on joutunut turvautumaan säännönmukaista oikeussuojakeinoa kalliimpaan ylimääräiseen muutoksenhakuun.

Arviointi tässä tapauksessa

22. A:lle annettu rikesakkomääräys puretaan hänen hakemuksestaan. Siten valtio olisi lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan purkuhakemuksesta hänelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

23. A ei ole vastustanut tiedoksi saamaansa rikesakkomääräystä, vaikka hän ei ollut kuljettanut liikennerikkomukseen käytettyä autoa. Mikäli hän olisi toimittanut vastustamisilmoituksen poliisilaitokselle, rikesakkomääräys olisi ilmoituksen perusteella poistettu rikesakkomenettelystä annetun lain 13 h §:n (59/2006) mukaisesti.

24. Ilmoituksensa mukaan A ei ollut vastustanut rikesakkoa, koska sen tiedoksisaannin ajankohtana näköpiirissä ei ollut, että hän voisi joutua ajokieltoon. Hän oli kokenut asian niin, että rikesakkomääräykseen voitiin puuttua myöhemminkin, jos ajokielto kuitenkin voisi seurata. Lisäksi A on vedonnut hänen perheensä vaikeaan tilanteeseen tuona ajankohtana.

25. Korkein oikeus toteaa, että A on jättänyt käyttämättä rikesakkomääräyksen saaneen oikeuksien turvaamiseksi nimenomaisesti säädettyä yksinkertaista menettelyä, joka ei olisi edellyttänyt oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan käyttämistä eikä aiheuttanut muutoinkaan mainittavia kuluja. Purkuhakemuksen tekeminen Korkeimmalle oikeudelle on käynyt tarpeelliseksi rikesakkomääräyksen tultua lainvoimaiseksi määräyksen vastustamatta jättämisen vuoksi. A ei ole esittänyt passiivisuudelleen sellaista hyväksyttävää syytä, jolla olisi merkitystä valtion kuluvastuuta puoltavana seikkana. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A:n laiminlyöntiä vastustaa rikesakkomääräystä on pidettävä erityisenä syynä jättää purkuhakemuksesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut hänen vahingokseen.

Päätöslauselma

A:n vaatimus menetetyn määräajan palauttamisesta jätetään tutkimatta.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen A:lle antama rikesakkomääräys 2.9.2014 nro X/2014 puretaan.

A:n valtioon kohdistama oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Ari Kantor, Tuula Pynnä, Mika Huovila ja Lena Engstrand. Esittelijä Kaisa Kuparinen.